Etusivu2025-02-15T12:38:57+02:00

Tervetuloa Kuopion Kisa-Veikkojen sivuille. Kisaveikoissa harrastetaan painia.

Paini lukeutuu olympiakamppailulajeihin. Suomalaiset painijat ovat vääntäneet olympialaisista huikeat 85 mitalia. Paini on myös yksilölaji ja liikunnallisten kykyjen kehittymisen myötä se kasvattaa henkilökohtaista vastuunottoa.

Kuopion Kisa-Veikot (KKV) on Kuopiossa toistaiseksi ainoa urheiluseura, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa painia niin kilpailu kuin kuntoilu mielessä. Emme opeta salilla potkimaan tai lyömään. Painissa ei myöskään vastustajaan saa kohdistaa tukehduttavia tai nivelen vastaisia sidontoja.

Painitoiminnan painopiste on keskittynyt viime vuosina junioreihin, vaikka erillistä painikoulua aloittelijoille ei ole vetäjätilanteen takia voitu järjestää. Uudet painijat ovat tervetulleita pitkin vuotta. Helpoiten mukaan pääsee aina syksyisin ja vuoden vaihtuessa. Kesän treeneistä sovitaan aina keväällä erikseen.

KKV:n painijaoksen treenipaikka sijaitsee Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskuksessa (Luola), osoitteessa Loistekatu 12, jossa treenataan lähes joka päivä. Nuoremmat aloittavat puoli kuudelta tiistaisin ja torstaisin. Pitempään painia harrastaneet treenavat oman aikataulunsa mukaisesti. Nassikat treenaa keskiviikkoisin puoli kuudelta alkaen. Nallet ryömii salille sunnuntaisin klo: 17.00 ellei toisin ole ilmoitettu.

Harjoituksissa pärjää alkuun tavallisilla sisäliikuntavarusteilla. Jalassa on hyvä olla pehmoiset tossut. Painitossuja myyvät hyvin varustetut urheiluliikkeet ja nettikauppiaat.

Kuntoillen Kuortaneella

1.-3.7. Kuortane. Eetu, Otto ja Viki tutustui painien painitehtaaseen Harrin valvovien silmien alla. Vastustajista ei leirillä ollut puutetta kun noin [...]

Outoa kummussa

26.8. Outokumpu. Harvoin on kummussa nykyään väännetty mutta nyt siellä oli salikisat. Meiltä mukana Otto ja Eetu.

Onki- Cup 2017

Onki-Cupissa ongittiin neljässä osakilpailussa kesä- heinäkuun aikana. Kolmen parhaan kilpailut tulokset otettiin kokonaiskilpailussa huomioon. Osakilpailu nro. 1 4.6.2017 Iso- ja [...]

Painiverstaalla pitää pultti

18.5. Kuopion Pultin painiverstaalla sovittiin uusi yhteistyösopimus.  Kisurit ja Kuopion Pultti Oy paiskasivat kättä alkaneen yhteistyön sopimiseksi salilla torstaina. Aluejohtaja [...]

Haukipuutaan keväthauet

6.5. Haukipudas. Ahnaasti kuin keväinen hauki Eetu iski isompien kimppuun kuvia kumartelematta. Neljä ottelua oli katettu tarjoittimelle joista osa jo [...]

Karhuja Kouvolassa

6.5. Kouvola.  Ennen oli Kouvo, sitten tuli Ylä-Kouvo ja Ala-Kouvo. Ja niistä tulikin Kouvola jossa nyt karhut oli vääntämässä alueleirillä. [...]

This message is only visible to admins.
Problem displaying Facebook posts. Backup cache in use.
Click to show error
Error: Error validating access token: The session has been invalidated because the user changed their password or Facebook has changed the session for security reasons. Type: OAuthException
Go to Top