Etusivu2019-04-14T14:36:25+03:00

Tervetuloa Kuopion Kisa-Veikkojen sivuille. Kisaveikoissa harrastetaan painia.

Paini lukeutuu olympiakamppailulajeihin. Suomalaiset painijat ovat vääntäneet olympialaisista huikeat 85 mitalia. Paini on myös yksilölaji ja liikunnallisten kykyjen kehittymisen myötä se kasvattaa henkilökohtaista vastuunottoa.

Kuopion Kisa-Veikot (KKV) on Kuopiossa toistaiseksi ainoa urheiluseura, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa painia niin kilpailu kuin kuntoilu mielessä. Emme opeta salilla potkimaan tai lyömään. Painissa ei myöskään vastustajaan saa kohdistaa tukehduttavia tai nivelen vastaisia sidontoja.

Painitoiminnan painopiste on keskittynyt viime vuosina junioreihin, vaikka erillistä painikoulua aloittelijoille ei ole vetäjätilanteen takia voitu järjestää. Uudet painijat ovat tervetulleita pitkin vuotta. Helpoiten mukaan pääsee aina syksyisin ja vuoden vaihtuessa. Kesän treeneistä sovitaan aina keväällä erikseen.

KKV:n painijaoksen kotiluola sijaitsee Sammakkolammen rannan tuntumassa Puijonlaaksossa Sammakkolammentien kerhotilassa , jossa treenataan lähes joka päivä. Nuoremmat aloittavat puoli kuudelta tiistaisin ja torstaisin. Pitempään painia harrastaneet treenavat oman aikataulunsa mukaisesti. Nassikat treenaa keskiviikkoisin puoli kuudelta alkaen. Nallet ryömii salille sunnuntaisin klo: 17.00 ellei toisin ole ilmoitettu.

Harjoituksissa pärjää alkuun tavallisilla sisäliikuntavarusteilla. Jalassa on hyvä olla pehmoiset tossut. Painitossuja myyvät hyvin varustetut urheiluliikkeet ja nettikauppiaat.

Kahdet kisat samana päivänä

Painijamme maailmalla! On tullut aika, kun meillä on niin paljon kisureita että osallistutaan kaksiin eri kisoihin samana päivänä. Tänään Emilio, [...]

KKV suosittelee @elevatehieronta:a

Vielä eilen Eetun selkä oli jumissa siinä määrin, että tulevan viikonlopun TallinnOpen 2023 oli vaakalaudalla. @elevatehieronta : n Paul Daviesin [...]

Painin alakoululeiri 5.-8.3.2023, Kuortane

Painin alakoululeiri 5.-8.3.2023, Kuortane. Meiltä mukana Emma ja Olavi. Laadukasta treeniä huippu olosuhteissa (@kuortaneotc ) jälleen kerran. Meidän painijoiden ei [...]

Painileiri Pajulahdessa

Painia Pajulahdessa ! Väinö, Olavi, Emma & Eetu osallistuvat Itäisen ja Eteläisen alueen yhteisleirille. Sari ja Teemu osallistuvat I- tason [...]

Kisat Kajaanissa

Kajaanin Juntan järjestämät kansalliset paini kilpailut, 4.2.2023. Meiltä mukana upea kahdeksan painijan joukko ja tuomarina Joonas Ruotsalainen. Sijoitukset: Emma, Esa [...]

Painin yläkoululeiri Kuortaneella

29.1-2.2.2023 Painin yläkoulu leiri, Kuortane (Kuortaneen Urheiluopisto ). Painia ja koulunkäyntiä huippu olosuhteissa. Meiltä leirille osallistui Eetu. Meidän toimintaa tukemassa [...]

This message is only visible to admins.
Problem displaying Facebook posts.
Click to show error
Error: Server configuration issue
Go to Top