Etusivu2025-02-15T12:38:57+02:00

Tervetuloa Kuopion Kisa-Veikkojen sivuille. Kisaveikoissa harrastetaan painia.

Paini lukeutuu olympiakamppailulajeihin. Suomalaiset painijat ovat vääntäneet olympialaisista huikeat 85 mitalia. Paini on myös yksilölaji ja liikunnallisten kykyjen kehittymisen myötä se kasvattaa henkilökohtaista vastuunottoa.

Kuopion Kisa-Veikot (KKV) on Kuopiossa toistaiseksi ainoa urheiluseura, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa painia niin kilpailu kuin kuntoilu mielessä. Emme opeta salilla potkimaan tai lyömään. Painissa ei myöskään vastustajaan saa kohdistaa tukehduttavia tai nivelen vastaisia sidontoja.

Painitoiminnan painopiste on keskittynyt viime vuosina junioreihin, vaikka erillistä painikoulua aloittelijoille ei ole vetäjätilanteen takia voitu järjestää. Uudet painijat ovat tervetulleita pitkin vuotta. Helpoiten mukaan pääsee aina syksyisin ja vuoden vaihtuessa. Kesän treeneistä sovitaan aina keväällä erikseen.

KKV:n painijaoksen treenipaikka sijaitsee Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskuksessa (Luola), osoitteessa Loistekatu 12, jossa treenataan lähes joka päivä. Nuoremmat aloittavat puoli kuudelta tiistaisin ja torstaisin. Pitempään painia harrastaneet treenavat oman aikataulunsa mukaisesti. Nassikat treenaa keskiviikkoisin puoli kuudelta alkaen. Nallet ryömii salille sunnuntaisin klo: 17.00 ellei toisin ole ilmoitettu.

Harjoituksissa pärjää alkuun tavallisilla sisäliikuntavarusteilla. Jalassa on hyvä olla pehmoiset tossut. Painitossuja myyvät hyvin varustetut urheiluliikkeet ja nettikauppiaat.

Porin torilla

15.-16.12. Pori.Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailut lajissa paini väännetiin ties jo kuinka monennen kerran. Ja näin syksyisin tietysti tyyli oli vapaa. Kuopiosta mukana [...]

Alakoulua painien

2.-5.12.Painin alakoululaisten leiri, Kuortane. Meiltä mukana Otto ja Eetu. Ohjelmassa painin lisäksi oli mm. seinäkiipeilyä, pelejä ja voimisteluhallissa temppuilua. Tosi [...]

Superviikonloppu

1.-2.12.Painin superviikonloppu, Kuortane. Seura valmentaja päivillä lauantaina saatiin oppia miesten maajoukkueen päävalmentajalta Marko Yli-Hannukselalta (kreko). Sunnuntaina Petra Ollin valmentajat Ahto [...]

Helsingin Hurjat

23 -25.11. Pasila. Vajaat neljä sataa painijaa väänsi viikonloppuna Helsinki Openissa. Meiltä mukana Otto ja Eetu, molemmat sarjassa KIDS I [...]

Leireilyä kotiluolassa

Tekniikka leiri KKV:n kotiluolassa. Kivelän Mikan matkan tyssättyä tekniseen vikaan Tuusniemelle oli treenit vedettävä omin voimin. Meiltä mukana Samu, Samuli, [...]

Suolahti ja Tampere

Kisaviikonloppu: Suolahdessa Samuli ja Tampereella Otto & Eetu. Suolahdessa Samuli voitti molemmat ottelunsa ja voitti siten oman sarjansa. Tampereella Otto [...]

Aluemestaruus kilpailut Lappeenranta

Itä-Suomen Avoimet aluemestaruus kilpailut, Lappeenranta. Alkulohkon kolme ottelua päättyi Eetun voittoon. Täten Eetu pääsi sarjansa, kadetit 32 kg finaaliin. Finaalissa [...]

Karen juniorit

27.10.  Kouvola. Yhdet kovimmista KKV:n syksyn kilpailukalenterin vapareista väännettiin jo perinteisesti menestyksellä. Meiltä mukana Otto. Ohjelmassa neljä ottelua, joista kaikki [...]

This message is only visible to admins.
Problem displaying Facebook posts. Backup cache in use.
Click to show error
Error: Error validating access token: The session has been invalidated because the user changed their password or Facebook has changed the session for security reasons. Type: OAuthException
Go to Top