Etusivu2024-01-07T20:57:28+02:00

Tervetuloa Kuopion Kisa-Veikkojen sivuille. Kisaveikoissa harrastetaan painia.

Paini lukeutuu olympiakamppailulajeihin. Suomalaiset painijat ovat vääntäneet olympialaisista huikeat 85 mitalia. Paini on myös yksilölaji ja liikunnallisten kykyjen kehittymisen myötä se kasvattaa henkilökohtaista vastuunottoa.

Kuopion Kisa-Veikot (KKV) on Kuopiossa toistaiseksi ainoa urheiluseura, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa painia niin kilpailu kuin kuntoilu mielessä. Emme opeta salilla potkimaan tai lyömään. Painissa ei myöskään vastustajaan saa kohdistaa tukehduttavia tai nivelen vastaisia sidontoja.

Painitoiminnan painopiste on keskittynyt viime vuosina junioreihin, vaikka erillistä painikoulua aloittelijoille ei ole vetäjätilanteen takia voitu järjestää. Uudet painijat ovat tervetulleita pitkin vuotta. Helpoiten mukaan pääsee aina syksyisin ja vuoden vaihtuessa. Kesän treeneistä sovitaan aina keväällä erikseen.

KKV:n painijaoksen kotiluola sijaitsee Sammakkolammen rannan tuntumassa Puijonlaaksossa Sammakkolammentien kerhotilassa , jossa treenataan lähes joka päivä. Nuoremmat aloittavat puoli kuudelta tiistaisin ja torstaisin. Pitempään painia harrastaneet treenavat oman aikataulunsa mukaisesti. Nassikat treenaa keskiviikkoisin puoli kuudelta alkaen. Nallet ryömii salille sunnuntaisin klo: 17.00 ellei toisin ole ilmoitettu.

Harjoituksissa pärjää alkuun tavallisilla sisäliikuntavarusteilla. Jalassa on hyvä olla pehmoiset tossut. Painitossuja myyvät hyvin varustetut urheiluliikkeet ja nettikauppiaat.

 

Pajulahden leiri

Pajulahden Itä-Suomen ja Uudenmaan alueleirille osallistui Olavi. Hyvää treeniä osaavassa valmennuksessa ja hienossa porukassa! Kuortaneella järjestetylle Tyttöjen haastajaleirille osallistui Emma. [...]

Haastajaleiri

Eetu treenasi viikonlopun (26.-28.1.2024) Kuortaneen Urheiluopistolla Himberg haastajaleirillä uljaassa porukassa ja huippu valmennuksessa. Meidän toimintaa tukemassa: #oppohjoissavo #kuopionautopalvelu #elevatehieronta #suomenbrodeeraus [...]

Tampereen kisat

27.1.2024 Tampereella painittiin Kv. Taisto Kangasniemen XXIV muistopainit sekä TUL:n avoimet tyttöjen ja poikien mestaruus kilpailut. Meiltä mukana nelihenkinen joukkue [...]

Leiri Kuortaneella

Emma ja Eetu leireilee Kuortaneella yläkoululeirin merkeissä (su 14.- to 18.1.2024). Luvassa jälleen laadukkaita treenejä huippu valmennuksessa ja huippu olosuhteissa. [...]

Painivalmentajakoulutuksessa

12.-14.1.2024 pidettiin kolmas ja viimeinen lähijakso II- tason painivalmentaja koulutuksessa. Tälle jaksolle meiltä osallistui Teemu. Ohjelmassa oli mm. harjoitus kauden [...]

Loppiaispainit

6.1.2024 Loppiaispainit Järvenpää. Nyt on avattu toinen puolikas painivuodesta ja siirrytty poikien osalta kreikkalais-roomalaiseen painityyliin. Järvenpään kisoihin meiltä osallistui Emma, [...]

Joulun toivotus 2023

Kuopion Kisa-Veikot toivottaa jäsenille, tukijoille ja koko Suomen painiperheelle: Rauhallista Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta 2024 ! #kuopiokisaveikot #kuopionkisaveikottyttöpaini #kkv [...]

Eetulle tärkeä kunnianosoitus

Seuran urheilija Eetu Saastamoinen nimettiin Savon Sanomien Kultamitali raadin toimesta yhdeksi vuoden 2023 nuoreksi stipendiaattiurheilijaksi. Kiitos raadille kunnianosoituksesta! Tämä merkitsee [...]

This message is only visible to admins.
Problem displaying Facebook posts. Backup cache in use.
Click to show error
Error: Error validating access token: The session has been invalidated because the user changed their password or Facebook has changed the session for security reasons. Type: OAuthException
Go to Top